Story

Mika Ilmaniemi

Tässä tapauksessa mies ei valinnut ammattia, vaan ammatti valitsi miehen. Koen itseni varsinaiseksi elämäntapatatskaajaksi, sillä olen tatuoinut ihmisiä koko aikuisikäni aina siellä, missä olen kulloinkin sattunut kulkemaan. Olenkin käynyt läpi todella mutkaisen ja kuoppaisen tien tatuoijana tullakseni siihen pisteeseen, missä ammatillisesti nyt olen. Oppi ei tullut helposti ennen internetin aikakautta, kun välineistöä ja tietoa oli rajoitetusti saatavilla. Kaikki oli opittava kantapään kautta.

Otin tatuointiurani ensimmäiset askeleet Joulun ja Uudenvuoden välillä 1986. Kokeilin itseeni, jääkö väriä ihoon, kun seuraan ystäväni neuvoja. Kalle oli käynyt ottamassa Laineen Timpalta tatskan ja tiesi kertoa, miten homma toimii. Siihen aikaan Tampereella haettiin tarvikkeet tatuoimiseen Harraste kaupasta, Tuomiokirkonkadulta. ”00 kokoisia perhosneuloja ja Rotring tussimustaa”.
Sidoin kaksi tai kolme neulaa langalla vierekkäin puutikun päähän, dippasin neulat teelusikassa olevaan musteeseen ja sitten painelin neuloja ihon läpi. Yllättäen en saanutkaan väriä enää pyyhkimällä pois eli hommahan toimi. Omaan polveen tekemääni pieneen sydämeen laitoin jopa punaista, joka on pysynyt hyvin kaikki nämä vuodet.

Tein samalla metodilla aluksi tatuointeja läheisimmille ystävilleni. Tatuoin myöhemmin myös ennalta tuntemattomia ihmisiä. Tatuoimiseni oli silloin vielä harrastelijamaista ja satunnaista stick and poke kotitatuoimista siellä täällä, ilman häivettäkään minkäänlaisesta ammattimaisesta kunnianhimosta. Maksuvälineenä saattoi toimia vaikkapa pari pulloa halpaa viiniä. Opin kuitenkin jo tuolloin käsittelemään ihoa materiaalina. Löysin oikean syvyyden ja hoksasin mm. missä kulmassa neulojen tulisi painua ihoon, että väri tarttuisi parhaiten. Aloin ymmärtää myös paranemisprosessin merkityksen tatuointityössä.

”Tässä tapauksessa mies ei valinnut ammattia, vaan ammatti valitsi miehen.”

Vuonna 1989 meno muuttui

Olin päätynyt reissuillani Brasilian Manaukseen, niin kutsuttuun Amazon-joen Pariisiin. Olin juuri käyttänyt matkakassani melkein loppuun, kun törmäsin todellisen hippi-Jeesuksen näköiseen Marcoon ja hänen seurueeseensa. Marco oli tehnyt tatuointeja jo ainakin kuusi vuotta, mutta oli päättänyt vaihtaa elämäntyyliä ja kertoi lähtevänsä elämään natiivien luo viidakon sydämeen. Hän halusi luopua kaikesta materialistisesta irtaimistostaan ja kertoi myyvänsä myös tatuoinitikoneensa. Ilmaisin välittömästi kiinnostukseni.
Sovimme seuraavaksi päiväksi tapaamisen erääseen Manauksen keskustan vanhaan puistoon, romanttisen pitsiseen pieneen ulkopaviljonkiin. Siellä Marco näytti minulle tatuointikonettaan. Hän myös kytki virran koneeseen ja kun se särähti käyntiin, koin valaistumisen oloisen sävärin iskevän kehoni lävitse. Elämä vilahti silmieni editse ja tiesin, että siinä on tulevaisuuteni.
Menimme saman tien jonnekin sivukorttelin kellarikämppään tekemään minulle tatuointia. Halusinhan nähdä, kuinka laite toimii ja kuinka sillä tatuoidaan. Pieni kukanmuotoinen syherö on vieläkin muistona käsivarressani tuosta päivästä, ajan saatossa pienimmät yksityiskohdat kun tapaavat tatuoinneissa feidaantua epäselviksi. Marco kylläkin teki taidokasta työtä. Hän tatuoi yhdellä neulalla erittäin kauniin ja yksityiskohtaisen alkuperäisasukkaiden koristeisiin perustuvan tatuoinnin, jonka poimin hänen kuvastoistaan.
Käytin viimeiset 100 dollariani tatuointikoneeseen oheistarpeineen, flash albumiin ja tuohon tatuointiin.

Tattoomika – 148630 456618635806 2493468 n
Tattoomika – WhatsApp Image 2020 08 10 at 14.44.59 e1597061071827

Seuraavana päivänä asetuin vilkkaan, Manauksen keskustassa sijaitsevan, kävelykadun kulmaan koneeni ja albumini kanssa. Paikallisen katutaiteilijan avustuksella kaivoimme lehtikioskin takaa, sähkötolpan johtosyheröstä irtonaisen johdon. Muutaman pikku sähköiskun jälkeen sain virtaa koneeseeni. Löysin jostain puisen banaanilaatikon itselleni työistuimeksi. Asiakkaan tuli istua kukkapuskan kivetyksen reunalla.
Eräs puolituttu nainen, paikallisen akuasukasyhteisön jäsen, ilmoittautui ensimmäiseksi asiakkaakseni. Hän tilasi minulta tatuoinnikseen yksinkertaisimman kuvion, mitä albumistani löytyi. Pieni lokki ja laskeva aurinko. Alkaessani tatuoimaan häntä huomasin, etten ollut ymmärtänyt ollenkaan kuinka vaikeata koneella tatuoiminen on. Sehän näytti niin helpota, kun Marco oli tatuoinut minua. Aloin jännittää kovasti, kun tajusin, että en oikein osaa käsitellä konetta. Aloitin kuitenkin tekemään linjoja. Ympärillemme kerääntyi yhä enemmän ohikulkijoita seuraamaan toimitusta. Silloin ei vielä löytynyt tatuointisarjoja viihdekanavilta, joten se mitä ihmiset olivat nyt näkemässä oli varmasti melko kiinnostavaa. Lopuksi en saanut enää kunnolla valoa, ihmismuurin tiivistyessä ympärillemme. Silmissäni melkein pimeni jännityksestä. Mutta sain kuin sainkin tatuoinnin kuitenkin tehtyä ja sain laitettua jopa punaista väriä lokin takana olevaan aurinkoon. Asiakas oli valmiiseen työhöni erittäin tyytyväinen. Tästä se ura urkeaa, ajattelin.

Kävin suomalaisilla festivaaleilla tatuoimassa kesäisin vuodesta 1993. Mieleenpainuvimpana kokemuksena jäi mieleen Kotkan meripäivät, mihin palasin useasti. Tatuoin aivan festivaalien keskiössä, kaikkein vilkkaimmassa kadunkulmauksessa. Öisin, kaiken metelin keskellä, jouduin pitämään työpöydästä kiinni, ettei se kaatuisi, kun järkälemäiset linnakundit tappelivat verissäpäin ja takana pusikossa pirinistit rännittivät häpeilemättömästi lisää virtaa koneeseen.

Intiassa matkustellessani kannoin tatuointilaitteita mukanani ja tatuoin matkan varrella tapaamiani ihmisiä. Ensi reissullani törmäsin saddhu babaan, intialaiseen pyhään mieheen ja askeettiin, Jammu Kashmirissa, Intian pohjois-osissa. Saddhu kertoi haluavansa minulta kotka- aiheisen tatuoinnin rintaansa. Minulle oli tietysti kunniakysymys tehdä tatuointi tälle pyhälle miehelle. Niinpä kävelimme sisään paikalliseen pieneen parturiliikkeeseen, jonka omistaja ilomielin ja kunnioituksesta kumarrellen luovutti meille hetkeksi oman liiketilansa käyttöömme.
Sain tehdä tatuoinnin upeasti kaakeloidussa liiketilassa saddhu baban istuessa vanhassa, kauniisti koristellussa parturituolissa. Muutoinhan tein usein Intiassa tatuoinnit kaislamatolla jalat ristissä istuen. Paikalliseen tapaan.

Vuonna 1999 saavuin tatuoimaan Gibraltarille, Euroopan mantereen eteläkärkeen.

Saavuttuani Goalle vaeltelin aluksi, tatuointi välineitä matkalaukussa kantaen, avaralla auringonpalvojien täplittämällä Calanguten rannalla, etsimässä potentiaalisia asiakkaita. Löysinkin muutamia spontaanisti tatuointeja haluavia ja tatuoin heitä paikallisissa rantakahviloissa.
Myöhemmin piirsin itselleni yksinkertaisen mainoksen, johon liitin kartan sijainnistani, otin kopioita ja ripustin niitä ympäriinsä saadakseni asiakkaita. Asiakkaita alkoikin pian ilmestymään runsain mitoin pieneen ja vaatimattomaan bungaloviimme, jonka jaoin kashmirilaisten kauppiaiden kanssa Calanguten kylässä, lähellä rantaa.

Myöhemmillä Intian reissuilla elin osana psykedeelistä ja kokemuksenjanoista Goa tribea. Jos emme olleet ajelemassa moottoripyörillä rannoille yogailemaan tai kuuntelemaan, kun Ior Bock lausuu saagaansa, istuimme paikalliseen tapaan, varjoisilla terasseilla kuumalta auringolta piilossa, nautiskelemassa viilentävää charasta chilumeistamme. Öisin kävimme varsin muodikkaasti tanssimassa maailmankuuluissa Goa trance bileissä.
Tatuoin bungaloveissa, ulkoterasseilla, rantakahviloissa ja kuuluisilla Anjunan markkinoilla intohimoisesti tämän psykedeeliheimon jäseniä ja suunnittelin jatkuvasti uusia tatuointeja.

Tattoomika – WhatsApp Image 2020 07 13 at 17.19.05 e1596722587146
Tattoomika – WhatsApp Image 2020 08 10 at 14.44.24 e1597060999631

Oikeassa tatuointiliikkeessä työskentelyn aloitin vuonna 1996 Tampereella, Satakunnankadulla. Olin siellä kesätöissä ennen seuraavaa reissuani Intiaan. Asuin Pispalassa, Pyhäjärven rannassa, jonne olin pystyttänyt tiipiini. Poljin savunhajuisena tiipiin tulisijan äärestä vanhalla keltaisella mummofillarilla harjun yli joka päivä töihin ja parkkeerasin sen Harrikoitten väliin tatuointiliikkeen ulkopuolelle.
Läksiäisikseni järjestin aidot Goa bileet Nokian rajan tuntumassa, metsässä. Ensimmäiset oikeat metsäbileet Tampereella, kuulemma.

Onnettomuudekseni ja onnekseni satunnainen roisto oli eräänä aamuna pyörähtänyt kadulta yllättäen Tampereen liikkeeseen sisään vieden mm. kaikki tatuointikoneeni. Niinpä päätin jatkaa tatuoimista manuaalisesti, kuten olin urani aloittanutkin. Seuraavat kolme vuotta, tein handpoke tatuointeja kierrellen Intiassa, festivaaleilla ja Norjassa, minne muutin vuonna 1998.

Vuonna 1999 saavuin tatuoimaan Gibraltarille, Euroopan mantereen eteläkärkeen. Keith Tonna otti minut ystävällisesti vastaan liikkeeseensä, nähtyään vuosia aiemmin Goalla tekemäni tatuoinnin yhteisellä ystävällämme.
Keithin studiolla sai tehdä pitkiä, kiireisiä päiviä. Tupa oli usein täynnä tatuointivuoroaan odottavia britti-ja amerikkalaissotilaita, jotka olivat matkalla sen aikaiseen Kosovon sotaan. He eivät tienneet lopullista määränpäätään ja niinpä kaikenlaiset, perinteiset nimi- ja muistotatuoinnit löivät leiville. Monasti yömyöhään jatkuneet työpäivät olivat alusta loppuun täynnä säpinää. Heitettyäni rullaluistimet jaloistani, joilla aina pinkaisin nopeasti majapaikastani Espanjan puolelta Gibraltarin rajan yli ja lentokentän poikki tatuointistudiolle, aloin välittömästi  valmistelemaan työpistettäni päivän ensimmäiselle asiakkaalle. Työtahti oli kiivas.  Huusin vain ovelta ”next one”, otin seuraavan asiakkaan penkkiin, tein työni siististi ja nopeasti, asiakas ulos ja taas seuraava. Välillä kymmenenkin päivässä. Tatuoiminen kävi kuin liukuhihnalta, rennon leikinlaskun lomassa, synkroniassa laulavien tatuointikoneiden säestämänä.
Gibraltarilla tekemäni ruutinin omaisen toistamisen ajanjaksot toivat työhöni uudenlaista varmuutta ja sinkosivat minut valtavaan kehitysloikkaan urallani.

Norjassa ehdin tatuoida monessa eri tatuointistudiossa seitsemän vuoden aikana. Toisinaan jopa matkustin lentämällä vuoroviikoin eri studioitten väliä.
Kävin tatuoimassa maan pohjoisimmassa kolkassa Hammerfestissa ja muinaisessa viikinkikylässä länsirannikolla, kuten myös upean kauniissa Bergenin keskiaikaisessa satamakaupungissa.
Pääosan ajastani vietin kuitenkin pääkaupunki Oslon urbaanissa sykkeessä. Siellä työskentelin pienessä lämminhenkisessä tatuointistudiossa aivan Oslon ytimessä. Futuristinen ja dekadentti ilmapiiri kihisi kasvonsa lävistäneitä, syviä kysymyksiä herättäviä, androgyynisiä olentoja sekä elämäänsä totaalisesti friikahteneita psykonautteja.

Sain tästä kaikesta tarpeekseni vuonna 2005 ja muutin Gibraltarin kautta takaisin Suomeen.  Perustin Tattoomikan vuonna 2006 ja tatuoin aluksi muissa liikkeissä. Vammalassa ja Joensuussa. 2009 avasin Pohjois-Karjalassa ensimmäisen oman tatuointiliikkeeni. Paikka oli Onkamon vanha koulurakennus Tohmajärvellä. 2014 Tattoomika siirtyi Tikkalaan ja 2016 myös Pispalaan.

”Sain tästä kaikesta tarpeekseni vuonna 2005 ja muutin Gibraltarin kautta takaisin Suomeen.”